Hyvän Tuulen Uket

1.12.2024

Viihdekuoro Hyvän Tuulen Laulajien joukossa ollaan valmiita kokeilemaan uutta. Viisi vuotta sitten päädyttiin perustamaan ukuleleorkesteri, kun asiaan löytyi innostusta sekä riittävästi soittopelejä että päästiin alkuun. Lopulta kävi niin, että ensimmäinen keikka oli sovittu jo ennekuin oli harjoiteltu ensimmäistäkään kappaletta. 

Hyvan Tuulen Uket ukuleleorkesteria harjoituttaa ja johtaa Henri Saarainen. Kaikki esitettävät kappaleet ovat helppoja ja hauskoja. Soittimia on liki kaikissa kokoluokissa sopraano, konsertti ja tenori. Lisäksi rytmissä ryhmää pitää oma cajonin soittaja. Kaikki soittajat laulavat kuorossa, joten ryhmä laulaa äänissä ja yksiäänisesti tuttuja sekä tuntemattomia kappaleita.  

Jos haluat reipasta, hauskaa ellei suorastaan iloista musiikkia tapahtumaasi, niin pyydä paikalle Hyvän Tuulen Uket. Soitamme akustisesti ja tarvittaessa äänentoiston kanssa, että jokainen kuulee "minikitaroiden" äänen. 

Neljällä sormella, neljää kieltä.

Mukaan mahtuisi ukebasson soittaja ja toki myös yhtyesoitosta kiinnostuneita laulavia soittajia. Keikkailemme yksin sekä Viihdekuoro Hyvän Tuulen Laulajien kanssa.